Olet
Valokeilassa.

Valokeilassa on laulunopettaja Kati Niemen blogi laulamisen ja esiintymisen viehätysvoimasta. Siitä, miten laulaminen tuntuu parhaimmillaan tyynessä vedessä kellumiselta ja pahimmillaan myrskyssä vastatuuleen soutamiselta. Ja siitä, mikä tekee laulajasta vaikuttavan esiintyjän. Blogissa käsitellään laulamista tunteiden, tulkinnan, laulutekniikan sekä esiintymisen näkökulmasta.

Blackout

Blackout

“Tärinä tuntui jaloissa, leuassa, käsissä ja jopa vatsa- ja reisilihaksissa. Hikoilevat kädet. Kylmä. Ruokahaluttomuus. Hikka. Oireet valtasivat epävarman mielen joka ikinen kerta. Näistä helposti näkyvistä oireista seurasi tietysti ahdistus. halusin pois. Halusin, että tämä olisi äkkiä ohi.”

Lue lisää
Taikaviitta

Taikaviitta

“Kuvitteellinen taikaviitta heitetään hartioille aina opettamaan lähtiessä ja riisutaan vasta kun oppilas on poistunut luokasta. Tämä näkymätön viitta auttaa opettajan rooliin asettumisessa, oli tunnetila töihin lähtiessä millainen tahansa. Tykästyin tähän mielikuvaan ja olen kokenut sen erittäin toimivaksi. Tässä yksi mielikuva, jota voi käyttää apuna esiintymisjännityksen parissa työskennellessä, mutta myös muissa keskittymistä vaativissa tilanteissa. Sama viitta puetaan myös lavalle astuessa.”

Lue lisää
Keikalle! Oletko valmis?

Keikalle! Oletko valmis?

Jokaisella laulajalla on omat keinonsa sulkea ylimääräiset stressitekijät ulkopuolelleen. Joku punnertaa tai käy kävelyllä, toinen rapsuttaa koiraansa ja meditoi, joku saattaa leipoa pullaa tai ottaa päiväunet. Itse olen konkretian ystävä ja saan eniten apua tehtävälistan läpikäymisestä, ennakoinnista ja hyvästä suunnittelutyöstä. Tässä blogitekstissä keskityn laulujen treenaamisen ulkopuolelle jäävien keikkavalmistelujen tärkeyteen esiintymisjännityksen helpottajana.

Lue lisää
Askel askeleelta

Askel askeleelta

Aina silloin tällöin laulunopettajan ovesta sisään astelee ihminen, joka haluaa yllättää hänelle tärkeän ihmisen lauluesityksellä. Monesti kyse on syntymäpäiväjuhlista tai häistä, jossa yleisöä voi olla joskus paljonkin. Näissä tilanteissa on hyvin yleistä, että jo pelkästään kyseisen henkilön laulukyky tulee yleisölle yllätyksenä. Uskon, että jokainen meistä pystyy kuvittelemaan, kuinka paljon tuollaisessa tilanteessa esiintyminen vaatii rohkeutta ja heittäytymistä.

Lue lisää
Se laulu, jota en rakastanut

Se laulu, jota en rakastanut

Inhosin tuota laulua. Koin vahvasti, että se oli minulle aivan vääränlainen. Harjoittelin sitä pitkään ja sain sen esittämiseen paljon vinkkejä. Nämä vinkit olivat juuri sellaisia, mitä lapsille usein annetaan esiintymistilanteita varten: ”Nosta käsi tässä kohti, katso ylöspäin tässä, laula tämä ääni lujempaa kuin edellinen fraasi, hymyile, ole reipas…” Harjoittelin liikkeet ulkoa, vaikka ne tekivät oloni vaivaantuneeksi.

Lue lisää