Keikalle! Oletko valmis?
Esiintymisiin valmistautuminen on aikaa vievää hommaa. Monesti laulaja toimii myös bändin yhteyshenkilönä ja hoitaa suuren osan keikkaan liittyvistä järjestelyistä. Kun työmäärä kasvaa suureksi, täytyy laulajalla olla rautaiset hermot ja ymmärrystä useista eri asioista keikkajärjestelyihin liittyen. Ihanne tilanne keikalle mentäessä olisi tietenkin sellainen, että voisimme keskittyä omaan instrumenttiimme ja ohjelmiston hallitsemiseen sekä tietysti rentoon esiintymiseen.
Jokaisella laulajalla on omat keinonsa sulkea ylimääräiset stressitekijät ulkopuolelleen. Joku punnertaa tai käy kävelyllä, toinen rapsuttaa koiraansa ja meditoi, joku saattaa leipoa pullaa tai ottaa päiväunet. Itse olen konkretian ystävä ja saan eniten apua tehtävälistan läpikäymisestä, ennakoinnista ja hyvästä suunnittelutyöstä. Tässä blogitekstissä keskityn laulujen treenaamisen ulkopuolelle jäävien keikkavalmistelujen tärkeyteen esiintymisjännityksen helpottajana.
Olen kuullut useilta esiintyjäkollegoilta, että fyysisen esiintymispaikan ennalta tunteminen auttaa keikkaan valmistautumisessa. Jos et ole käynyt keikkapaikalla ennen, suosittelen tutustumaan siihen hyvissä ajoin ennen esiintymispäivää. Jos fyysinen vierailu ei ole mahdollista esimerkiksi välimatkojen vuoksi, voit pyytää keikkajärjestäjää lähettämään sinulle muutaman kuvan esiintymistilasta. Toki kaikki yksityiskohdat tekniikkaan ja roudaukseen liittyen on hyvä selvittää myös, jotta kaikki sujuu ongelmitta varsinaisena keikkapäivänä. Mitä enemmän tiedämme, mitä vastassa on, sitä paremmin pystymme valmistautumaan keikkaan myös mielikuvissamme.
Omista jännityksen hyväksymiseen ja hallintaan liittyvistä selviytymiskeinoistani ehdottomasti tärkein onkin juuri mielikuvaharjoitus, jossa vien itseni lavalle jo etukäteen. Mielikuvaharjoituksen toimivuus vaatii omalla kohdallani sen, että olen oikeasti tietoinen keikkapaikan yksityiskohdista ja siitä, miltä lavalla seisoessa tuntuu, kuulostaa ja näyttää. Jos olen käynyt keikkapaikalla aiemminkin, jännitys on huomattavasti vähäisempää, kuin yleensä. Seuraavassa listassa on asioita, joista tykkään ottaa selvää keikkapaikalla käydessäni.
Kuinka keikkapaikalle pääsee kotoa käsin? Kauanko matkaan kuluu aikaa?
Kuka minut päästää sisälle ja mistä sisäänkäynnistä kuljetaan keikalle mennessä?
Missä on ns. esiintyjien oma tila/takahuone, jossa saan rauhoittua ja keskittyä kun en ole lavalla ja tarvitsen oman rauhallisen hetken.
Lavatekniikkaan liittyvät asiat: Esim. Mistä saadaan sähköä? Paljonko tilaa on käytettävissä? Käyttääkö joku muu henkilö meidän äänentoistoamme päivän aikana?
Miltä lavalla tuntuu olla? Miltä lattia tuntuu, onko se liukas tai tahmea? Onko lavalla liikkumatilaa vai ahdasta? Kuulenko itseni ja soittajat monitoreista? Onko minulla näköyhteys soittajiin? Kuinka lavalle kuljetaan ja miten sieltä pääsee pois?
Miltä yleisö ja sali näyttää lavalta käsin? Missä yleisö istuu/seisoo/tanssii?
Mitä muuta henkilökuntaa keikkapaikalla on töissä? Keneltä pyydän apua jos tarvitsen ruokaa, vettä, ensiapupakkausta, ovien avausta tms.
Kuka on yhteyshenkilöni? Kenen kanssa sovitaan aikatauluista ja mahdollisista muutoksista?
Muut keikkakohtaiset yksityiskohdat.
Kun saavun tuntemattoman keikkapaikan ovelle, tilanne on minulle melkein yhtä jännittävä, kuin itse esiintyminen.
Aina kuin mahdollista, haluan käydä esiintymispaikalla hyvissä ajoin, jotta saan selkeän mielikuvan tiloista. Kun näen ja koen sen fyysisen tilan, missä tulen esiintymään, oloni rauhoittuu selkeästi. Tykkään seisoa lavalla ja katsella siellä ympärilleni, tunnustella lattiaa ja kuunnella miltä siellä käveleminen kuulostaa. Miltä yleisö näyttää lavalta katsottuna? Pyrin myös kuvittelemaan, missä kohti salia ihmiset seisovat tai istuvat. Kun pääsemme kuulemaan, miltä paikka kuulostaa ja miltä musisoiminen siinä kyseisessä tilassa tuntuu, on jälleen entistä helpompi hengittää.
Jos olen käynyt keikkapaikalla aiemmin,
pystyn useimmiten palauttamaan paikan yleistunnelman ja käytännön toimintamallit mieleen ilman, että keikkapaikka vaatisi tarkempaa tutkimista ennen keikkapäivää. Tällöin käyn edellä mainitsemani listan asiat mieleen mielikuvissani ja pystyn valmistautumaan varsinaiseen esiintymiseen rauhallisin mielin. Mielikuvaharjoituksessa käyn listan läpi siinä järjestyksessä, mitä keikkapäivänä tulee tapahtumaan. Koska elämme muutoksien maailmassa, eivät asiat tietenkään koskaan mene aivan kuten ne mielessäni kuvittelemme. Silti saan tämän myötä tekemiseeni selkeyttä, rauhaa, itsevarmuutta ja rohkeutta, eikä jännitys vie valmistautumiseltani pohjaa. Olen myös huomannut olevani huomattavasti avoimempi yllätyksille varsinaisen keikan ja keikkapäivän aikana silloin, kun olen käynyt asiat huolellisesti mielessäni läpi, ennen paikalle saapumista.
Aina muistot keikkapaikoista eivät kuitenkaan ole aukottomia ja virheitäkin sattuu.
Kerran yhdistin uuden keikkapaikan nimen johonkin vanhaan keikkapaikkaan, jossa olin käynyt jo useamman kerran. En käynyt edes soundcheckissä sinä päivänä, koska olimme bändin kanssa sopineet, että voisin tulla vasta suoraan keikalle. Lähdin ajelemaan hääjuhlaa kohti, onneksi hyvissä ajoin. Ajoin keikkapaikan pihaan ja näin iloiset ihmiset jotka tervehtivät minua hieman mietiskelevin ilmein. Risteyksessä oli kauniit sydämeksi muotoillut hääkyltit, joissa oli hääparin nimikirjaimet. Olin hieman hämmentynyt, kun muistelin hääparin nimien olevan jotain muuta kuin kylttiin kirjoitetut. Kävelin kohti juhlien sisäänkäyntiä, kun yhtäkkiä tajusin olevani väärässä paikassa. Sydän pamppaillen soitin bändin tyypeille, jotka onnekseni kertoivat, että oikea keikkapaikka ei ollut kuin 10 minuutin ajomatkan päässä. Helpotus, häpeä, paniikki, uusi helpotus, jännitys. Jännitys! Keikan alkuun oli 30min, enkä tiennyt ollenkaan missä tulen laulamaan. Ensimmäinen setti meni hämmennyksen vallassa.
Toinen tarina on samantapainen, vaikka tällä kertaa olinkin oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Olimme kasanneet bändin soittimet ja äänentoiston niin, että salin ja lavan välillä oleva paksu verho oli koko ajan suljettuna. Emme nähneet salin puolelle, mutta juhlat olivat jo käynnissä ja kuulimme ihmisten puheensorinan verhojen lävitse. Olin esiintynyt tuossa tilassa useaan otteeseen joten ajattelin, että tilanne olisi sen vuoksi hyvin hallinnassa jännityksen suhteen. Hääparin toiveesta esirippu avattiin juhlallisesti samalla hetkellä, kun bändi aloitti soittonsa. Muistan edelleen sen kamalan hetken, kun näin salin. En ollutkaan siellä, missä luulin olevani. Jotenkin olin onnistunut jälleen sekoittamaan mielessäni kaksi eri keikkapaikkaa, tällä kertaa sisätilojen osalta. Pari ensimmäistä kappaletta keräilin itseäni ja yritin tavoittaa paikan fiilistä samalla, kun muistelin ulkoa minulle uuden häävalssin sanoja. Tiedostin, että minua kuvataan videolle, koska hääpari tanssii ensimmäistä yhteistä tanssiaan nenämme edessä. Tiedostin, että salin oikealla seinällä on kello ja poistumistie on salin takanurkassa vasemmalla. Tiedostin, että pian laulu loppuu ja minun on aika spiikata, mutta mieleen tuli vain typeriä irrallisia lauseita.
Näistä keikoista on aikaa jo useita vuosia. Silti muistan nuo hetket erittäin elävästi. Muistan, miten jännitys ja epävarmuus tuntuivat suurena mustana möykkynä rinnan alla, joka onneksi pieneni jokaisen laulufraasin aikana hieman ja lopulta väistyi kokonaan. Kokemus opetti paljon asioita, jotka ovat jatkossa auttaneet valmistautumaan paremmin ja toisaalta luottamaan, että vaikka yllätyksiä tulee, niin niistä kyllä selviää.
POHDITTAVAKSI:
Esiintymisiin voi valmistautua hyvin erilaisilla tavoilla. Mikä on sinun suosikkijuttusi keikkapäivänä? Milloin aloitat valmistautumisen? Onko sinulla tiettyjä rutiineja, jotka toistuvat ennen esiintymistä?
