Sopimusehdot 2023

1. Sopimuksen syntyminen ja voimassaoloaika

Sopimus tehdään palveluntarjoajan, eli laulunopettaja Kati Niemen ja asiakkaan, eli oppilaan välille. Sopimus syntyy, kun asiakas on ilmoittautunut laulunopetukseen. Ilmoittautuessaan lukukaudelle asiakas on tutustunut sopimusehtoihin ja hyväksynyt ne. Mikäli oppilas on alaikäinen, laaditaan sopimus hänen huoltajansa kanssa, joka on vastuussa sopimusehtojen noudattamisesta. Tämä sopimus on voimassa 1.1.2023

2. Palvelun sisältö

Palvelu sisältää erikseen sovitun määrän 45 min pituisia laulutunteja. Ensimmäisen laulutunnin 60min pituisena voi käyttää vain kerran, eikä sitä voi sisällyttää lahjakorttiin, jos oppilas on ollut aiemmin Kati Niemen asiakkaana. Yksinlaulutunneilla oppilas saa yksilöllistä ohjausta laulussa ja tuntien sisältö suunnitellaan yhdessä oppilaan kanssa. Opettajan on opetuksessaan otettava huomioon oppilaan kehitystarpeet ja tavoitteet sekä käyttää niiden mukaisia opetusmetodeja. 

Tarvittaessa kaikki yksinlaulutunnit voidaan järjestää verkko-opetuksena videoyhteyden välityksellä. Sovelluksena käytetään pääsääntöisesti Zoom-verkkoneuvottelusovellusta ja tarvittaessa opetukseen voidaan käyttää myös muita soveltuvia sovelluksia ja keinoja, kuten harjoitusten kuvaamista ja äänittämistä. Verkkotuntien sisällöt ja pituudet ovat samat kuin normaaleissa yksinlaulutunneissa. 

3. Opetuksen aikataulu

Laulunopetus tapahtuu opettajan ilmoittamien vapaiden aikojen puitteissa, pääsääntöisesti torstaisin ja perjantaisin klo 12-18:30 välisenä aikana. Laulutunnit tulee varata hyvissä ajoin, mieluiten kaksi viikkoa ennen tunnin aikaa.

4. Ilmoittautuminen

Oppilaaksi ilmoittaudutaan puhelimella viestitse, sähköpostitse tai nettisivujen kautta ilmoittautumislomakkeella. Ilmoittautuessaan lauluoppilaaksi asiakas sitoutuu käyttämään ja maksamaan kaikki sopimuksessa määritetyt tunnit niille määrätyn kauden aikana.

4.1. Ilmoittautumisen peruuttaminen

Ilmoittautuminen oppilaaksi on sitova. Mikäli ilmoittautumisen haluaa peruuttaa, tulee se tehdä viimeistään 7vrk ennen ensimmäisen sovitun laulutunnin ajankohtaa. Jos ilmoittautuminen peruutetaan määräajan jälkeen, veloitetaan asiakkaalta 30 euron suuruinen peruutusmaksu. Peruutusmaksu ei oikeuta laulutunteihin, vaan se kattaa peruutuksesta aiheutuneet hallinnolliset kulut. 

5. Tuntien sopiminen ja käyttäminen

Laulutunnit varataan suoraan opettajalta. Varaukset tulee tehdä hyvissä ajoin, jotta sopiva tuntiaika voidaan taata. Opettaja ei ole velvollinen järjestämään oppilaalle opetusaikataulujen ulkopuolelta aikoja, vaan ajat tulee varata vapaista ajoista. On suositeltavaa, että tunti varataan viimeistään kaksi viikkoa etukäteen.  

6. Maksaminen ja laskutus

Maksutapana käy toistaiseksi ainoastaan lasku, joka lähetetään uudelle oppilaalle ensimmäisen laulutunnin päätteeksi, jatkavalle heti tuntipaketista tai yksittäisestä tunnista sopiessa. Mikäli asiakas toivoo laskua postitse, peritään viiden euron suuruinen laskutuslisä. Sähköpostilaskut ovat ilmaisia. Maksuaika on 14 päivää ja viivästyskorko 8%. Myöhässä olevista maksuista lähetetään maksumuistutus ja maksumuistutuslisä on viisi euroa per muistutus. Asiakkaan tulee tarkistaa laskun oikeellisuus ja mahdolliset laskuun liittyvät huomautukset tulee tehdä laskuun merkityn huomautusajan puitteissa. 

10 ja 5 tunnin paketti on mahdollista maksaa hinta 1-2 erässä. Toivottu maksutapa ja mahdolliset erät ilmoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Valitessaan osamaksun asiakas sitoutuu maksamaan kaikki erät ajallaan. Kausihinnasta ei palauteta rahaa, vaan asiakas sitoutuu maksamaan ja käyttämään kaikki ostetut ja sovitut tunnit. Tuntien siirrot tai peruuntumiset eivät vaikuta laskutuksen aikatauluun tai laskutettaviin summiin. 

7. Tuntien peruuttaminen ja siirtäminen

Sovittu tunti tulee peruuttaa viimeistään 24 tuntia ennen tuntia. Äkillisissä sairastapauksissa peruutuksen tulee tapahtua viimeistään samana aamuna ennen klo 10 puhelimitse (viesti riittää). Tunti katsotaan pidetyksi, mikäli tuntia ei peruuteta tai peruutus tapahtuu liian myöhään. Tuntia ei tällöin siirretä uuteen ajankohtaan eikä siitä palauteta rahaa, vaan oppilas menettää tunnin.  Asiakas on velvollinen huolehtimaan peruuttamiensa tuntien siirtämisestä itse hyvissä ajoin ennen kauden loppumista. Peruutuksen sattuessa asiakas varaa uuden ajan suoraan opettajalta.

Peruutetut tunnit on varattava uudestaan siten, että ne tulevat käytetyiksi kauden aikana. Mikäli asiakas ei omatoimisesti varaa uutta aikaa tai vapaana olevat ajat eivät sovi, menettää asiakas tuntinsa. Opettaja ei ole velvollinen järjestämään erityisiä aikoja asiakkaalle, vaan korvaavat tunnit tulee etsiä kauden vapaana olevista ajoista.  Mikäli asiakas on estynyt pääsemästä jollekin tunnille, hän voi halutessaan lahjoittaa sen esimerkiksi perheenjäsenelleen tai muulle läheiselle, jotta tunti tulee käytetyksi. 

7.1. Opettajan peruutukset

Opettaja on velvollinen korvaamaan peruuttamansa tunnit pitämällä ne uudelleen sovittuna ajankohtana. Opettaja voi tällöin ehdottaa uutta aikaa. Pidemmissä sairaslomatapauksissa opettaja voi tarvittaessa hankkia itselleen pätevän sijaisen, jotta tunnit saadaan pidettyä kauden aikana. 

7.2. Force majeure -tilanteet ja lähiopetuksen siirtäminen verkkoon

Pakottavan viranomaismääräyksen seurauksena esimerkiksi pandemian aikana opettaja voi siirtää kausiasiakkaan tunnit toteutettavaksi verkko-opetuksena. Verkko-opetus toteutetaan pääsääntöisesti Zoom-videoneuvottelusovelluksen välityksellä. Verkko-opetukseen osallistutaan älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen välityksellä. Tarvittaessa opettaja voi käyttää opetuksessaan myös muita verkkomateriaaleja, kuten videoita tai äänitteitä. Edellä mainituissa tilanteissa tunteja ei siirretä seuraavalle kaudelle tai hyvitetä rahallisesti. Mikäli oppilaalla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi laitteiden puuttuessa osallistua tunneille etänä, pyritään tunnit järjestämään jollain muulla sovitulla tavalla kauden sisällä. 

8. Sopimuksen päättyminen ja purkaminen

Ilmoittautuminen oppilaaksi on määräaikainen ja sitova. Sopimus päättyy tuntipaketin voimassaolon päättyessä.

8.2. Sopimuksen purkaminen sosiaalisiin suoritusesteisiin vedoten

Mikäli asiakas kärsii sosiaalisista suoritusesteistä kuten perintätoimien alaisista maksuvaikeuksista, pitkäaikaisesta vakavasta sairaudesta tai äkillisestä työttömyydestä, tämä voidaan katsoa perustelluksi syyksi purkaa sopimus ja lopettaa tunnit kesken kauden. Tällöin asiakkaan tulee esittää kirjallinen todistus purkamisen perusteena olevasta syystä (esim. lääkärintodistus tai työttömyystodistus). Tämän jälkeen sopimus puretaan, laskutus lopetetaan, eikä asiakkaalle tule lisää maksuvelvoitteita. Lyhytaikaista sairautta (virustaudit yms.) tai tilapäistä taloudellista estettä ei katsota sosiaalisiksi suoritusesteiksi. 

Sopimuksen purkamisesta sosiaalisiin suoritusesteisiin vedoten on ilmoitettava opettajalle välittömästi, kun asiakas on tehnyt päätöksen asiasta. Sopimuksen purku on tehtävä kirjallisesti. Tällöin tarkistetaan pidetyt tunnit ja mikäli tunteja on maksamatta, ne laskutetaan asiakkaalta. Mikäli taas asiakas on maksanut enemmän tunteja, kuin on ehditty pitää, hyvitetään pitämättömät tunnit asiakkaalle. 

8.3. Sopimuksen purkaminen ilman perusteltua syytä

Mikäli asiakas haluaa peruuttaa kausiasiakkuuden kesken kauden ilman perusteltua syytä (em. sosiaaliset suoritusesteet), hän purkaa sopimuksen kirjallisesti ja maksaa tästä aiheutuneet kustannukset. Koska opettaja on varannut kausiasiakkaalle paikan koko kauden ajaksi, aiheutuu tästä ylimääräisiä kustannuksia opettajalle. Lisäksi asiakas on saanut tuntinsa alennettuun hintaan sitoutuessaan tunteihin koko kaudeksi. Tästä syystä kausisopimuksen ilman perusteltua syytä purkanut asiakas sitoutuu maksamaan hinnaston mukaisen sopimuksen purkumaksun sekä kaikista sopimuksen purkuhetkeen mennessä pidetyistä tunneista hinnaston mukaisen kertatuntihinnan ja kausihinnan välisen erotuksen.

Sopimuksen purkuhetkellä tarkistetaan annettujen tuntien määrä suhteessa maksettuihin tunteihin. Mikäli tunteja on annettu enemmän, kuin mitä asiakas on maksanut, veloitetaan pidetyistä tunneista hinnaston mukainen yksittäistuntien hinta. Mikäli taas asiakas on maksanut enemmän tunteja, kuin mitä on pidetty, sovitaan ensisijaisesti tuntien pitämisestä siten, että asiakas saa kaikki maksamansa tunnit. Mikäli asiakas ei suostu maksamaan loppulaskua, jatketaan perintää tarvittaessa oikeustoimin. 

8.4. Sopimuksen purku opettajan taholta

Opettajalla on oikeus purkaa sopimus mikäli tälle tulee sellaisia ylivoimaisia esteitä, jotka estävät aikojen antamisen asiakkaalle tai yhteistyöllä asiakkaan kanssa ei ole enää edellytyksiä. Tällöin tarkistetaan pidetyt tunnit suhteessa maksettuihin tunteihin ja sovitaan lopetusajankohta. 

9. Oikeuspaikkalauseke

Tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet käsitellään Kuluttajariitalautakunnassa.

C Kati Niemi